Vanhana kisapelaajana itsekin inhoan yli kaiken kaikenmoisia huijareita sun muita, jotka pilaavat peli-ilon muilta, ajattelin sitten jutella vanhojen tuttujen kanssa PBBANS:issä ja pojat olivat innostuneita ajatuksesta, että jospa meidän hostaamat servut laitetaan defaulttina streamaamaan heille, no nythän noita on jo pari ja tottakai saahan meiltä muuallekin streamata, mutta tuonne se tällä hetkellä onnistuu helpoiten ja palvelu heillä on ainakin hyvää, ellet sitten ole jo kärynnyt
Noniin, nyt on se päivä mitä ainakin allekirjoittanut on odottanut kun kuuta nousevaa ja minulla on ilo ja kunnia esitellä tuotelistamme uusin tulokas:
Battlefield Bad Company 2 Ranked Servut!!
Uutukaisen voi tilata perinteisin keinoin ja laittamalla kyselyä sales postiimme, hintaa vaivaiset euron/slotti !!
punisher
Savonlinnan Ammatti ja Aikuisopiston Tietotekniikan Päättöluokka järjestää 21.- 23.5.2010 ammattikoulun tiloissa Pohjolankatu 4-6 jo pieneksi perinteeksi muodostuneet SAMILAN 2 tapahtuman. Game42 on tietenkin paikalla kun kotikylässä tapahtuu ja päätimme hiukan kysellä tarkemmin tästä tapahtumasta, tapahtumaa järjestävän tahon edustajalta Jarkko Nokelaiselta, että mistä tässä on kysymys.
Kerro Jarkko lyhyesti, mikä tämä tapahtuma on?
Jarkko: Tapahtuma sai alkunsa viime vuonna päättävän luokan opiskelijoiden toimesta, kun he miettivät miten tähän puuduttavaan teoriaan ja rajalliseen käytäntöön saisi jotain konkreettista tekemistä omalta alalta. Kun kaikki olivat “pelimiehiä” niin päädyttiin järjestämään pelitapahtuma Savonlinnan talousalueen pelaajille.
Oppilaat saavat projektista lisäsyvyyttä opintoihinsa mm. tietoliikenne, tietotekniikan ja sähkötekniikan opintoihinsa sekä tapahtuman tuotto jaetaan jokaiselle päättävänä luokan oppilaalle yhtäsuurina stipendeinä.
Kyseessä on kuitenkin melko moderni tapa lähestyä opiskelua ja sitä, kuinka käytäntö ja teoria saadaan yhdistetyksi, joten oliko vaikeaa saada ajatus tälläisestä läpi oppilaitoksen sisällä?
Jarkko: Ei todellakaan… Silloinen koulutuspäällikkö Harri Åkerfelt oli heti alusta kympillä mukana ja kertoi meille mistä kannattaa mitäkin pyytää ja auttoi kaikessa. Kiinteistötoimi sekä tietohallinto olivat loistavasti mukana ja koulun sisäiset toiminnot ( tilat, pöydät,tuolit yms. ) oli helppo järjestää. Uusi koulutuspäällikkö Raija Peippo on myös ollut erittäin positiivinen tapahtuman johdosta.
Sehän on mukava kuulla, jo ihan oman alankin puolesta, että oppilaitokset ovat päättäneet vahvistaa opiskelijoiden osaamista näin monipuolisesti. Mutta, mitä on luvassa kun ovet aukeavat?
Jarkko: Luvassa on pelaamisen iloa ja harrastajien yhdessäoloa sekä verkostoitumista, esim uusien kavereiden saamista saman harrastuksen parista.
Eli aitoa laniparty meininkiä
Nähdään siis Pohjolankadulla! ![]()
lisätietoja tapahtumasta löydät SAMILAN 2
Eli saimme viimeyönä virallisen Teamspeak 3 jälleenmyyntioikeuden ja servut on nyt asennettu ja toiminnassa. Nyt vaan tilailemaan tuota uutukaista klaanienne käyttöön
Tervetuloa uudistetuille sivuillemme!
Saamamme negatiivisen palautteen johdosta, koskien sivujemme ulkoasua, uudistimme hiukan ulkonäköämme ja samalla uuden sisällönhallinnan myötä päätimme helpottaa hiukan palveluiden tilaamista. Tässä ne nyt sitten on ja jatkossakin risut ja ruusut voi lähettää vaikkapa tuolla “Ota yhteyttä” lomakkeella meille
English
Suomi 
Kommentit poissa käytöstä