Palveluita Internetissä
Monet esimerkit osoittavat, että internetissä tarjottavissa palveluissa kannattaa keskittäminen ja ulkoistaminen palveluntarjoajalle, joka on oman alansa asiantuntija. Vaihtoehtoja palveluissa on runsaasti yksityishenkilöille sekä niin pienten kuin suurtenkin yritysten tarpeisiin.
Webhostaus on ensimmäinen asia, mistä kannattaa lähteä liikkeelle, kun harkitsee ulkoista nettipalvelua. Webhostaus voi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan valmiita ohjelmistoja ja sivupohjia, jolle sisällön tuottaa sivuston omistaja vaivattomasti. Helppo ratkaisu, kun ei ehdi opettelemaan koodausta tai haluaa muuten vain päästä vähällä vaivalla.
Yksityiskäyttäjien joukossa erilaisten blogien ja pelisivustojen ylläpitäminen on muotia. Yksityishenkilöt tai harrastajaryhmät ylläpitävät tunnettuja verkkosivuja ja käyttävät netistä saatavia palveluita ilman, että loppukäyttäjät kiinnittävät niihin huomiota. Parhaana esimerkkinä lienevät erilaiset kävijälaskurit sekä ilmaiset pelit, joita on esimerkiksi linkitetty omille sivuille.
Pelimaailma ei kaikissa tapauksissa perustu pelkkään ilmaistoimintaan, mikä on hyvä pitää mielessä. Netissä on olemassa peliyhtiöitä, joilta voi ostaa palveluita, joskin osa palveluista on suunnattu kohderyhmänä lähinnä isoille yrityksille ja ovat näin ollen suurimmalle osalle tuntemattomia.
Pelien tuottaminen on keskittynyt joillain aloilla muutamalle suurelle yritykselle, joten samoja pelejä saattaa esiintyä useilla keskenään kilpailevilla sivuilla. Käytannössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Betway ostaa pelinsä Microgaming-nimiseltä yritykseltä samoin kuin osa kilpailijoistansa.
Yhteistä webhostauksessa ja isojen yhtiöiden palveluissa on se, että palvelun saa muokattua omien tarpeidensa mukaan. Tarpeet tulevat huomioiduksi erityisesti jos käyttää palvelun tarjoajaa, joka keskittyy uniikkeihin ja räätälöityihin ratkaisuihin.





